Pentu tuli kotiin


2010-11-05



Tänään meille saapui Ellin pentu, Sira.

Pikku-Sira

Emme halunneet jättää Elliä uudestan yksin kotiin heti työpäivän jälkeen, joten otimme Ellin mukaan käymään Concurridossa - tämä äiti on liian kiltti. Pennut tunnistivat äitinsä heti ja hyökkäsivät imemään ja Elli vain katseli hölmön näköisenä, että ei minulta enää tule maitoa, muttei ajanut pentuja pois. Lopulta äiti oli niin huolestunut pentujen ravinnonsaannista, että päätti varmuuden vuoksi oksentaa niille hieman omaa ruokaa, jotteivät pennut olisi niin nälkäisiä.

Lopulta veimme Ellin takaisin autoon odottelemaan, kun se ei missään vaiheessa sanonut pennuille: “Nyt riittää, te olette jo itsenäisiä, eikä minun enää tarvitse huolehtia teistä”.

Saimme jälleen pentutäyspakkauksen (eiköhän sillä selviä aika pitkälle pienen koiran elämässä) ja suuntasimme autolla kohti kotia. Joko Sira on hieman rauhallisempi tapaus kuin Elli pentuna - tai sitten usean tunnin leikkiminen sisarusten kanssa oli väsyttänyt pienen niin, että ainakin kymmenen minuuttia kotimatkasta sujui ihan rauhassa makoillen, eikä missään vaiheessa kiivetty Katin olkapäälle asti, kuten aktiivinen äiti pentuna selvisi.

Kotiin päästyämme kävimme tutustumassa pihaan, Elli seurasi Siran liikkeitä kuin hai laivaa (tai emo pentua), mutta Siralla oli nyt muutakin tutustuttavaa, joten ei oltu kokoajan etsimässä imettämispaikkoja. Elli ja Sira jopa hieman leikkivät välillä, eiköhän niistä tule vielä ihan hyvät kaverit, kunhan eivät ajattele toisiaan enää pelkästään äitinä ja tyttärenä.

Pyörähdimme vielä Ellin kanssa lyhyellä lenkillä (kotoa ei olisi oikein haluttu lähteä ja takaisin oli taas kiire), jona aikana Sira olikin jo lähes nukahtanut uuteen kotiinsa. Tästä syystä kuvissa esiintyy hieman raukea pentu.
Siraa väsyttää
Nyt Sira on jo sikeässä unessa - Elli puolestaan jyrsii hermostuneena hirven luuta. Toivottavasti äitikin oppisi pian rauhoittumaan uuteen tilanteeseen, kun on saanut pennun kaverikseen.


comments powered by Disqus