Maanantain koirakoulu ja alkuviikko


2008-03-12



Maanantaina käytiin Ellin kanssa jälleen kerran toko-ryhmässä opettelemassa tottelevaisuushommia.

Edellisellä viikolla olimme pohtineet, onko Elli alkanut kyllästyä harjoittelemiseen tai onko sille tulossa juoksuaika, kun vauhtia ei ollut koirakoulussa normaaliin tahtiin ja namitkaan eivät aina kelvanneet.

No, tämä maanantai poisti epäilymme. Elli oli jälleen normaali, vauhdikas ja innokas itsensä. Harjoitukset menivät monilta osin paremmin kuin koskaan. Seuraaminen sujui ok. Mutta sivulle tulo sujui paremmin kuin koskaan, vaikka emme olleet juurikaan harjoitelleet sitä välillä.

Myös luoksetulo sujui hyvin, tosin harjoittelimme pääasiassa tunnin loppupuolella, joten vauhtia ei ollut niin paljoa kuin voisi olla. Pitää muistaa harjoitella luoksetuloa vauhdikkaammalla ajalla myöskin.

Takapakkia oli tullut oikeastaan vain istu/maahan erottelussa, Ellillä menivät vihjeet todella usein sekaisin, joten täytyy muistaa harjoitella molempia enemmän kotioloissakin.

Olemme olleet alkuviikon hieman huolissaan siitä, että stressaantuiko koira Katin vanhempien luokse jättämisestä. Se ei ole rauhoittunut yhtä hyvin kotiin vaan makaa usein raskaasti hengittäen ja sinkoilee ympäriinsä. Myöskään yöllä koira ei ole tuntunut nukkuvan yhtä hyvin kuin ennen kokeilua. Täytyy odottaa, että Elli taas rauhoittuu kotiin ennenkuin jatkaa USAn matkaa varten harjoittelua.

Eilen Elli oli yksin kotona ollessaan jopa syönyt vähän yhtä terassin oven viereistä listaa, jota se ei ole tehnyt kuin kerran aiemmin ja silloinkin todella pienenä pentuna.

– Heikki


comments powered by Disqus