Pitkä tauko kirjoituksissa.
Ellin kanssa on kyllä puuhaa riittänyt ja olemme tehneet väliajalla kaikenlaista.
Olemme käyneet vesikoirayhdistyksen tottelevaisuuskoulutuksessa (jonka jälkeen Elli oli seuraavan vuorokauden ihan naatti), vierailimme Keski-Suomen vesikoirien haku- ja harrastusviikonlopussa (jonka jälkeen Elli halusi illalla vaan nukkumaan yksikseen). Olemme leikkineet useita kertoja veljen kanssa, saaneet jälkimmäisenkin penturokotuksen, matkustaneet bussissa, tavattu lukematon määrä uusia koiria lenkeillämme. Viime sunnuntaina kävimme kävelyllä Nuuksiossa, josta yll äoleva kuva. Onpa Ellistä löytynyt pari punkkiakin, onneksi niistä ei ole tullut mitään ihmeempää.
Viime keskiviikkona kävimme vihdoin ensimmäisen kerran Suomen eläinkoulutuskeskuksen koulutuksessa. Siellä meillä on oma yksityiskouluttaja, jonka kanssa käymme läpi niitä asioita, joita haluamme opiskella. Kurssiin kuuluu myös teorialuento käyttäytymistieteestä, pitää vielä löytää ajankohta, jolloin ehdimme käymään siellä. Ostimme kausikortin, eli tulemme nyt jouluun asti käymään Kirkkonummella koulussa joka keskiviikkoilta. Matka oli yllättävän lyhyt, Lauttasaaresta kesti alle puoli tuntia päästä perille, eli hirveän suurta lovea siitä ei iltaan tule.
Tänään olikin vuorossa jännä päivä, kun päätimme lähteä aamusta käymään Stockmannin hulluilla päivillä Ellin kanssa. Suunnitelma oli toki lähteä tosi aikaisin ja olla Stockalla kahdeksalta, ja lopulta olimmekin lähdössä liikkeelle jo kymmenen paikkeilla…
Ensin bussilla keskustaan, Elli innostui jo, kun bussin ikkunasta alkoi näkymään paljon ihmisiä kävelemässä (okei, kyllä aika innostuneita oltiin jo bussissa, kun joka puolella istuu uusia ihmisiä). Kävelimme Mannerheimintien vartta Stockmannille, jossa Elliä odotti uusi ihmeellinen kova ja liukas lattia pinnoite. Jo alakerran kosmetiikkaosastoilla tuli myyjiä silittelemään söpöä pentua, lopulta onnistuimme kuitenkin päästä hissiin asti ja suunnaksi lemmikkiosasto.
Stockan lemmikkiosastosta tulikin varmasti yksi Ellin suosikkipaikkoja, siellä oli toinenkin kiva koira, jota oli mukava haistella, jonka lisäksi ainakin kymmenen ihmistä kävi silittelemässä ja juttelemassa koiralle. Lopulta poistuimme hulluilta päiviltä uuden kaulapannan, talutushihnan, bandanan, puruluiden ja aktivointipallon kanssa (onneksi muistimme myös ostaa serkulle lahjakortin syntymäpäivälahjaksi, joka oli Stockalle menon varsinainen syy).
Stockalta jatkoimme Kaivokäytävän läpi Metrolle, jolla matkasimme Ruoholahteen (metrokin oli ihan kiva, Ellin mielestä meidän olisi tosin pitänyt mennä istumaan enemmän kaikkien muiden ihmisten keskelle).
Ruoholahdesta kävelimme sillan yli kotiin ja törmäsimme matkalla vielä muutamiin koiriin, muun muassa vanhaan kilttiin portugalinvesikoiraan, jonka kanssa jaksoikin vaihtaa kuulumisia pitkään.
Kotiin pääsimme lopulta ennen puolta päivää ja tämän päivän ohjelmassa on vielä renkaiden vaihto ja yksinolo sen aikaa, kun isännät ovat syntymäpäivillä. Ihan hullu päivä…
– Heikki