Ensimmäinen yö uudessa kodissa


2010-11-06



Ensimmäinen yö nukuttu (enemmän tai vähemmän hyvin)

Sira siis nukkui oikein hyvin ja hiljaa aitauksessaan. Ellin mielestä sen sijaan oli hirveä kohtalo, että pentu joutui olemaan yön aitauksessa. Joten Elli kävi säännöllisesti vikisemässä aitauksen ulkopuolella, jonka takia ainakin omistajat ja ehkä Sirakin nukkui kevyemmin kuin olisivat halunneet.

Lopulta käytimme Siran ja Ellin vielä ulkona viiden paikkeilla, jonka jälkeen laitoimme Ellin ja Siran väliltä makuuhuoneen liukuoven kiinni. Tämän jälkeen kaikki saivatkin nukuttua hiljaisuudessa.

Sira on tehnyt jo sekä pissejä että kakkeja ulos ja ainakaan toistaiseksi emme ole huomanneet, että sisälle olisi tullut mitään - hieno suoritus toistaiseksi, toivottavasti onnistumme jatkossakin käymään ulkona riittävän usein, jotta vahinkojen määrä pysyy minimissä.

Nyt Elli on jo oppinut sanomaan Sirallekin ei. Siraa ei toisaalta voi syyttää ainakaan yrityksen puutteesta, vaan suuntana on toistuvasti Ellin viikolla kaluama hirven luu -> Elli murahtaa hetki sen jälkeen, kun Sira on alkanut sitä pureskelemaan. Vastaavasti Ellin pupu-lelun Sira nappaa korvasta matkaansa ja yrittää raahata omiin leikkeihinsä, kunnes Elli tulee ottamaan itse pupusta kiinni ja tarvittaessa murahtaa hieman, jotta Sira päästää irti.

Ellin tulkinta yleisestikin on ainakin toistaiseksi ollut se, että kaikki Ellin lelut ovat Ellin omia leluja (ellei juuri tällä satu leikkimään jollain toisella kivemmalla lelulla), sen sijaan uudet Siran lelut ovat myös lähinnä Ellin leluja, vaikka niillä Sira ehkä saakin leikkiä välillä.

Yhdessä Elli ja Sira leikkivät jo toisinaan ihan hyvin. Ulkona juoksennellaan ja tönitään toisiaan kumoon ja sisällä Elli menee toisinaan makuulle niin, että Sira pääsee helpommin telmimään ja hyökkäilemään Ellin yli.

Tänään Elli on jo väistellyt ja tarvittaessa murahtanut, jos Sira on yrittänyt tulla imemään, eli ehkä Elli uskoo, että omistajatkin osaavat ruokkia pienen pennun. Omaa ruokaa Sira on syönyt vasta ihan muutamia naksuja, mutta eiköhän niitäkin mene, kunhan päivä pääsee pidemmälle.


comments powered by Disqus