Ensimmäinen viikko täyttyy


2007-08-23



PICT1695 Tänään Ellille tuli hieman pidempi päivä yksin. Heikki ja Kati lähtivät molemmat kahdeksalta töihin ja Heikki palasi vasta puoli yhden aikoihin. Elli ei ollut yhtään kummemman näköinen kuin aikaisemminkaan, eli yksin oleminen tuntuu sujuvan ihan hyvin. Katsotaan, josko ensi viikolla tulisi kokeiltua jossain välissä jo kokonaista työpäivää yksin.

Eilisiltana Ellillä oli paljon ihmettelemistä. Ensiksikin Milja oli käymässä (jee, uusi ihminen! :) ja myös Harri ja Eija kävivät katsomassa koiraa. Ilta meinasikin olla vähän levoton ja Miljan ollessa paikalla vielä siihen aikaan kuin Elli yleensä olisi nukkumassa, pääsi tapahtumaan yksi vahinkokin lattialle. Ensimmäinen kerta aikoihin, jolloin Elli ei olisi yrittänyt sanoa haluavansa ulos.

No, lopulta rauhoituttiin yöksi ja aamuherätys olikin vasta seitsemältä.

Eilen ja tänään Heikki ja Kati ovat saaneet kuulla Ellin ensimmäiset sanat. Eilen taidettiin haukahtaa ulkona jotain yllättävää (ja varmaan yllätyttiin itsekin, kun sen jälkeen oltiin taas normaalisti hiljaa). Aamulla Elli oli päättänyt, että minähän komennan Katin leikkimään kanssani ja haukahti, kyllä se kuulostaa ihan kohtuullisen koiran haukahdukselta, vaikka Kati väittääkin, että perrot kuulostavat aina pennuilta.

Muuten tänään onkin ollut tavanomainen päivä leikkimisineen, nukkumisineen yms. Ruokailujen suhteen eilen Elli söi itsensä ihan ähky-täyteen (koko maksimi 200g ruokamäärä kului päivän aikana, varsinkin iltapäiväruoalla syötiin tosi paljon). Tänään ruoka ei sitten ole maittanut ihan niin paljoa, mutta kyllä ruokaa tulee syötyä paremmin kuin ihan ensimmäisinä päivinä.

Sivun historiasta huomaa, että tiistailta ei tullut mitään tekstiä. Tiistaina Elli oli aivan riiviömäinen ja väsytti isäntänsä perin pohjin. Esimerkiksi kynsien leikkausta harjoiteltiin tiistaina huonolla menestyksellä. Maanantaina olimme leikanneet takatassujen kynnet. Tiistaina suunnittelimme leikkaavamme etutassujen kynnet, mutta tunnin kestäneen taistelun jälkeen tuloksena oli toisen etutassun kynsien siistiminen. Keskiviikkona Heikki sai yksin leikattua toisen etutassun, koska koira oli paljon rauhallisempi.

Muista hoitotoimista voisi mainita, että Ellin ensimmäinen suihku oli eilisaamuna. Eihän Elli aivan itsestään pompannut suihkun alle, mutta ei se yhtään vastustellutkaan tulla silitettäväksi veden alle. Myöskään kuivaamiseen ei liittynyt kummasteltavaa. Myöhemmin päivällä Heikki harjoitteli Ellin kanssa myös imurointia. Hetken aikaa sellaista äänekästä härveliä piti epäillä, mutta sitten sen kanssa yhteiselo sujui mallikkaasti ja lähelle uskalsi tulla.

Nyt Elli nukkuu, tämä päivä on ollut taas rauhallisempi (kuten eilinen), eikä sellainen hyperaktiivipäivä kuin tiistai.

– Heikki

ps. Poistan kuvagallerian tältä sivulta, koska ne ovat kuitenkin saatavissa Twangosta (ja sinne pystyvät kaikki muutkin lähettämään kuvansa). Linkki uuteen kuvagalleriaan kuvasivulla.


comments powered by Disqus