Valaita!


2012-01-13



Olimme jo palaamassa sukelluskeskukselle eiliseltä aamun delfiini+sukellusmatkalta. Kapteeni huomasi avomerellä päin lisää selkäeviä ja suuntasi katsomaan lähempää. Ajattelimme ensin, että näemme uudestaan saman aamuisen delfiiniparven, mutta lähemmin tarkasteltuna huomasimme, että evät ja varsinkin päät ovat eri näköisiä. Kyseessä olikin useamman kymmenen yksilön parvi lyhyteväpallopäävalaita.

Seurailimme valaita pitkään oli hieno nähdä suurten nisäkkäiden liikkumista vedessä, nekin olivat saalistamassa tonnikaloja, mutta hyvin lähellä rantaa ja koralliriuttoja. Olimme itse lopettaneet snorklaamisen kyseisellä riutalla vain muutamia hetkiä aiemmin, näiden jättiläisten kanssa uiminen olisi voinut olla hieman turhan haastavaa, vaikka ne eivät ihmiselle mitään teekään.

Saarten (ja koralliseinämien välissä) meri uppoaa 1,7km syvyyteen, eli sieltä löytyisi varmasti vielä paljon muitakin meren ihmeitä, joita emme tällä reissulla ole nähneet - vaikka olemmekin nähneet (jolleivät kaikki porukasta, niin joku): merilehmän, kettuhain, riuttahaita, kilpikonnia, mureenoita, leijonakaloja, delfiinejä ja pallopäävalaita...








comments powered by Disqus