Eilinen olikin pelkästään esimakua sademetsätunnelmasta. Tämän päiväisellä vaelluksella sademetsässä kastuimme litimäräksi, kumisaappaatkin olivat täynnä vettä siinä vaiheessa, kun pääsimme takaisin veneelle, vaelluksen puolen välin jälkeen alkaneen sateen jäljiltä.
Onneksi ehdimme kuitenkin nähdä (ja kaikkein tärkeitä kuvata) eläimiä jo ennen pahimman sateen alkamista. Tämän päiväinen vaellus suuntautui kauemmas hotellista, Sirenan metsänvartija-aseman ympäristöön. Sirenan asema on myös Corcovadon kansallispuiston päämetsänvartija-asema, siltä lähtisi useita kymmenien kilometrien vaellusreittejä kaikille muille asemille, se on myös asemista parhaiten varusteltu, sieltä voi saada ruokaa ja siellä voi yöpyä ennakkovarauksesta - ja sieltä löytyy rikkaampien turistien käyttöön lentokenttä, mikäli haluaa välttää reilun tunnin merimatkat molempiin suuntiin. Rannalta, jonne saavuimme on vielä noin 20 minuutin kävely asemalle, kun lentokoneella pääsee suoraan aseman viereen.
Toisaalta jo matkalla asemalle voi törmätä mielenkiintoisiin luontokappaleisiin. Meidän reitillemme osui aamiaisella ollut laiskiainen - joka olisi ollut aivan mahdoton huomata ilman opasta - vaikka opas osoitti suoraan laiskiaista kohti ja sen näki puussa, ei uskonut, että kyseessä olisi elävä eläin, koska joka ikinen liike tapahtui niin hidastetusti - tämä ei välity valokuvissa ollenkaan, vaan otus näyttää helpolta havaittavalta. Laiskiaisen kynnet ovat siinä määrin vakuuttavan näköiset, ettei niihin haluaisi joutua, vaikka liikkeet ovatkin hitaita.
Muutenkin näimme paljolti saman tyyppisiä eläimiä kuin aiemmalla vaelluksella, ympäristö oli kuitenkin autenttisemman oloinen, koska polut olivat mutaisia ja vaikeammin kuljettavia ja eläimet päästivät osittain lähemmäksi, esimerkiksi kauluspekarilauma ei juuri ihmisistä välittänyt, vaan söi rauhassa polulla ja jatkoimme vasta niiden väistettyä. Pohdimme kävellessä, että luonnonpuistosta olisi saanut jouluaterian aikaiseksi, koska siellä näkyi paljon kalkkunoita ja pekareita (jotka ovat melkein villisikoja, joten eiköhän niistä olisi joulukinkun saanut).
Ehkä kaikista hienoin Sirenassa näkemistämme eläimistä oli kuitenkin nukkumassa ollut bairdintapiiri, joka on keski- ja etelä-amerikan suurin maalla elävä nisäkäs. Se näyttää hieman sian ja elefantin risteytykseltä, mutta on oikeasti lähinnä sukua hevoselle (kuuluu kavioeläimiin), ihmisen lisäksi sen ainoat luonnolliset viholliset ovat suuret amerikan krokotiilit ja jaguaarit - mutta näitäkin kohdatessaan tapiiri jää usein voitolle suuren kokonsa ansiosta. Itse tapiirista saatu kuva on hieman huono, joten tässä myös linkki wikipediaan.
Tapiirin näkemisen jälkeen sade yltyikin sen verran pahaksi, ettemme juuri pysähdelleet matkalla veneelle - sentään löysin matkalla toisen kengistäni, joka oli pudonnut kyydistä matkalla toiseen suuntaan (jalassa oli siis sentään lainasaappaat, mutta olin ottanut mukaan myös varvastossuni, joista toinen oli pudonnut kyydistä).
