Laiskoja päiviä


2014-08-27



Tämä loma on osoittaunut aika rauhalliseksi.

Vauva ei ole ollut erityisen innokas nukkumaan, jos olemme liikkeellä - liikaa mielenkiintoista katseltavaa, joten olemme yrittäneet olla hotellilla suurimmaksi osaksi päiväunien ajan. No, päiväunia onkin nukuttu ihan hyvin, kun joka päivä on oltu väsyneitä edellisen päivän uusista kokemuksista.

Emme siis eilenkään päässeet hotellilta pois kuin syömään. Aamupäivällä nukuttiin päiväunet, jonka jälkeen

Ajoimme syömään vuorille saaren länsipuolelle. Ravintolasta olisi upea näkymä auringonlaskuun, ihan niin pitkään emme saaneet aikaa käytettyä, mutta oli hieno seurata liitovarjojen lähtöjä ja katsella terassin takana kaukana alhaalla avautuvaa merta. Myös ruoka oli todella hyvää, ravintola Rachi on todellakin suositusten arvoinen paikka. Ainoana miinuksena sijainti pienen kalliosen tien laella, etuvetoisesta vuokra-autostamme meinasi loppua eturenkaista pito matkalla ylös, pienen sutimisen päätteeksi kuitenkin matka jatkui vielä ylöspäin vuoren rinnettä.

Vuoristoteiltä, joita pitkin kaikkialle tulee ajettua, on todella hienoja näkymiä eri puolille saarta, pysähdyspaikkoja ei harmillisesti löydä niin hyvin, että saisi tallennettua kameralla kaikkia näkymiä.


comments powered by Disqus